Merenneitoilu – leikkiä vai totista uintitreeniä?
Merenneitoilu eli merenneitouinti voi kuulostaa erikoiselta fantasiameiningiltä, mutta se on oikeasti hyvää uintiharjoitusta kenelle vain. Flamingo Span lämpimissä vesissä voit uida oman merenneitopyrstön kanssa. Meillä on myös töissä tosielämän merenneito!
Anni Perttula on harrastanut lajia yli kymmenen vuotta, ja myös opettanutkin sitä jo pitkään. Pyysimme Annia kertomaan tarkemmin lajistaan.
Kenelle merenneitoilu sopii?
– Laji sopii kaiken ikäisille, ja mukaan voi hypätä todella matalalla kynnyksellä. Jos hallitsee perusuimataidon, niin monoräpylän (merenneitouinnissa käytettävä yksiteräinen räpylä) käytön oppii todella nopeasti.
– Mitä kotoisampi olo on vedessä, sitä varmemmin sujuu merenneitouinnin aloittaminen. Suurin osa on jopa kommentoinut, että pyrstöllä uiminen on helpompaa nimenomaan merenneitopyrstön räpylän tarjoaman vauhdin ansiosta.
– Tärkeintä on, että laji saa sinut innostumaan ja sen parissa on kivaa. Olen opettanut innokkaita aloittelijoita aina vauvasta vaariin. Aloittamiseen ei tarvitse olla mikään superhessu, ja sukeltamisen taidonkin oppii lajin mukana.
Mitä varusteita merenneitoiluun tarvitaan?
– Pyrstön lisäksi hyvät perusvälineet (uimalasit, nenäklipsi tai maski) auttaa suunnattomasti lajin aloittelussa.
Esiinnyt ajoittain merenneitona, millaista se on?
– Varmasti kaikista palkitsevinta on juuri näitä pieniä asiakkaita viihdyttäessä. Esiintyminen on haastavaa ja vaatii yllättävän laajan kirjon erilaisia taitoja. Viihdyttämisen lisäksi merenneidon tulee ottaa huomioon ympäristönsä sekä asiakkaiden turvallisuus. Pelkästään esiintymisasu painaa 15 kiloa, joten jokainen show on oma pieni salitreeninsä.
Mitä työhösi kuuluu?
– Työhöni kuuluu erilaisten liikunnanohjauksien vetämisen lisäksi toimimista uinninvalvojana sekä materiaalin tuottamista somekanaville, etenkin TikTokiin. Sesonkeina pääsen vaikuttamaan myös tapahtumasisältöihin. Voisi sanoa, että olen hieman joka paikan höylä, mutta juuri tästä pidän työssäni eniten. Vaihtelevuus ja monimuotoisuus pitävät mielen virkeänä.
Jos sinulla on oma monoräpylä, niin Vesipuiston puolella voit treenata sillä uintia vapaasti vaikka joka päivä! Räpylät ja muut tarvikkeet merenneitoiluun voit ostaa kätevästi shopistamme sisäänkäynnin yhteydestä.
Entäpä vastaus tämän jutun otsikkoon? No merenneitouintihan voi olla kumpaa vain haluat tai mitä vain siltä väliltä!
Tutustu merenneitouimakouluumme ja ryhmille tarjottavaan opetukseen!
Artikkelia muokattu 6.9.2024.